Marmatin aikoinaan, että perhekerhoilu ei tuntunut ihan yhtä mukavalta kuin ensimmäinen pyörälenkki keväällä nastarenkaiden poisvaihtamisen jälkeen. Vertasin kokemusta puolitotuuteen jonka mukaan mukavuusalueelta pitää mennä pois kehittyäkseen. Menneen viiden kuukauden aikana on totta vie tuon suhteen oltu pois mukavuusalueelta - olemme kerhoilleet monesti.
Itse asiassa niin monesti, että perhekerhoilu on muuttunut jo ihan mukavaksi.
Hiljattain perhekerhossa oli toinenkin mies, jonka tiesin pojan kerhokaverin faijaksi. Jutustellessamme kävi ilmi, että hän oli käynyt ammattikoulun syntymäpaikkakunnallani! Pienen lisäjuttelun jälkeen piti jo ojentaa kättä, sillä alle kahdeksantuhannen asukkaan kunnan mittakaavassa olimme eläneet lapsuudessamme lähes naapureina. Seitsemän vuoden ikäerosta johtuen, emme ole voineet kuitenkaan toisiamme kotimaisemissa tuntea. Siitä huolimatta täytyi jälleen kerran todeta, että "pieni se on tämä maa(ilma)!"
Tällä viikolla kerhossa oli e-rit-täin kiinnostava vieras, nimittäin Kempeleen leikkipuistoista vastaava kunnanpuutarhuri. Tunnustettakoon heti kärkeen, että sanoin juniorille aika monta kertaa liikaa, että "vielä hetki, kuunnellaan tätiä", kun ammattilainen kertoi kunnan uudesta puistohankkeesta. Siinä upouutta temmellyspaikkaa suunnitellaan jota kuinkin takapihallemme!
Sivulauseessa mainitsin puutarhurille, että mahtavaa, kun puisto on tulossa lähelle. Minut yllätti, kun hän vastasi, että: "Onpa hienoa, näissä leikkipuistoasioissakin tahtoo olla nimby-ilmiö. Puistoja kyllä halutaan, mutta ei liian lähelle!" Mitä ihmettä?
Sekin selvisi, miksi jotkut puistot ovat aneemisia kuin harmaa Toyota Corolla. Ne ovat saattohoidossa. Niin käy myös kahdelle meidän lähellä olevalle puistolle jahka uusi avataan niiden väliin. Noihin kahteen ei enää uusita kalusteita, vaan puistojen annetaan kuihtua pois.
Itse ihmettelin, että miksi niin harvassa puistossa on pöytä. Järkeenkäypä vastaus oli, että sen hinta on pois muista vermeistä ja toisaalta pöytä lisää evästelyä, mikä lisää roskia, mikä lisää kiinteitä kustannuksia. Uusiin puistoihin pöytiä kuulemma on silti tulossa.
Toivoin myös vaijeriliukumäkeä. Se on kuulemma kallis ja isotöinen, mutta haluttu vempain. Niitä ei kuitenkaan ole Kempeleen lähes kolmessakymmenessä puistossa kuin kaksi, joten pidän lasten puolesta peukkuja! Hieman huvitti puutarhurin esittämä fakta, että kalustevalmistajat luokittelevat vaijeriliukumäet 6+ -ikäkategoriaan. Tyttö päästeli männäsuvena puolitoistavuotiaana sellaisella innoissaan.
Kaikkiaan oli suorastaan kiehtovaa kuulla ja jutella niin olemassaolevista kuin tulevastakin puistosta. Kotikunnalle täydet pisteet hankkeen etukäteistiedottamisesta ja käyttäjien osallistamisesta (perhekerhon lisäksi asiasta on kuulemma juteltu ainakin yhdellä koululla ja lähileikkipuistojen todellisten gurujen eli perhepäivähoitajien kanssa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti